Piia Noronen Bloggailen arjen pienistä asioista ja joskus hieman suuremmistakin.

Kaupan aukioloaikojen vapauttaminen on kaksiteräinen miekka

Hallitus on ilmoittanut vapauttavansa kaupan aukioloaikoja sääntelyn purkamiseksi. Tämän normien purkamisen toteutuessa yrittäjät saisivat itse päättää aukioloajoistaan ilman rajoitteita. Lausuntokierrokselle lähteneessä esitysluonnoksessa laki vähittäiskaupan sekä parturi- ja kampaamoliikkeiden aukioloajoista, eli nk. liikeaikalaki, kumottaisiin. Tätä päätöstä tehdessä onkin mietittävä tarkoin sen vaikutuksia sekä yrittäjien, työntekijöiden kuin asiakkaidenkin kannalta.

Kun vuonna 2009 tehtiin samanlainen kaupan aukioloaikoja koskeva muutos, sitä perusteltiin työn lisääntymisellä. Vuonna 2015 sitä perustellaan verkkokauppamyynnin lisääntymisellä. Vuonna 2009 tullut muutos tosiasiassa kuitenkin lisäsi kaupan alalla osa-aikaisuuden määrää. Jää nähtäväksi käykö nyt samalla tavalla kuin vuonna 2009. Faktahan on kuitenkin se, että kaupan alan osa-aikaisten työntekijöiden palkalla eletään kädestä suuhun. Ennemminkin olisi pyrittävä lisäämään kokoaikaista työtä.

Jos aukioloja vapautetaan entisestään, on huomioitava sen vaikutus julkisten palveluiden järjestämiseen esimerkiksi lasten päivähoitoon ja julkisen liikenteen toimivuuteen liittyvissä kysymyksissä. Nykyäänkin esimerkiksi Turun kokoisessa kaupungissa on melko haasteellista arkisin matkustaa toiselta puolelta kaupunkia toiselle puolelle kaupunkia työvuoron loppuessa hieman ennen puoltayötä. Samanaikaisesti vuorotyön lisääntyminen saattaa olla yksilöille ja perheille elämäntilanteesta riippuen haastavaa, erityisesti jos kummatkin vanhemmat tekevät vuorotyötä. On myös todistettu, että vuorotyö rasittaa ihmistä enemmän kuin pelkkä päivätyö.

Työntekijöille aiheutuvien muutoksien lisäksi avoimeksi kysymykseksi jää myös, että vievätkö isot marketit laajemmilla aukioloajoillaan asiakkaat pois pienempien marketkauppiaiden kukkaroilta. Toisaalta liikeaikalain muutokset voivat olla asiakkaalle mieluisia oman kuluttamisen kannalta. Mahdollisuus kuluttaa enemmän on varmasti hyvä asia kansantaloudelle, ei kuitenkaan maapallon kestävälle kehitykselle.

Liikeaikalain mahdollinen kumoutuminen on sekä haaste että mahdollisuus. Kuitenkin pelkään, että työntekijöiden ääni jää liian vähälle huomiolle mahdollisessa muutoksessa. Nykyäänkin monet kaupan kassamyyjät ovat jo rasittavan vuorotyönsä aikana postitätejä, siivoojia ja lottotätejä. Jos liikeaikalaki kumoutuu, yrittäjien ja työntekijöiden on yhdessä mietittävä aukiolojen järkevyyttä eikä työntekijöiden mielipiteitä voi lakaista maton alle tuosta vain.  

 

Piia Noronen

pamilainen luottamusmies

Turku

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Suon kauppiaan pitävän puotinsa auki niin kuin haluaa, nykyisen työaikalain puitteissa.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Suomi on niitä harvoja maita joissa kenenkään ei ole pakko tehdä töitä ellei välttämättä halua. Työntekijät ovatkin reilu vähemmistö suomalaisista. Eli älä huoli. Jos ehdot tuntuvat kohtuuttomilta, niihin ei tarvitse suostua.

Helsingissä sossu maksaa jokatapauksessa enemmän kuin mitä nuori kaupan kassa saa liksaa.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Aivan. Ja näin pitääkin olla.

Kerrankin Pylkkönen osuu oikeaan!

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Järjetöntä rutinaa. Se, että SAA olla auki 24/7 EI tarkoita, että TÄYTYY olla auki 24/7.

Kaupat eivät nytkään ole auki koko sitä aikaa, minkä saisivat, miksi olisivat lakimuutoksen jälkeen? Aukiololainsäädäntö on siis juuri sitä turhaa lainsäädäntöä, josta pitäisi päästä "normitalkoilla" eroon.

Kauppiaan murheiden sijaan PSMin ja luottamusmiesten (!) pitäisi keskittyä siihen, että TESa ja työaikalakia noudatetaan.

Käyttäjän JussiTanhuanp kuva
Jussi Tanhuanpää

Kuten omassa blogissani pohdiskelin, uskaltaisin väittää päivittäistavarakauppojen aukiolojen pikemminkin lyhenevän kuin pidentyvän. Muualla Euroopassa todella useat kaupat sulkevat ovensa viimeistään klo 17.00. Jos tähän mennään Suomessakin, niin saadaan enemmän täysiaikaisia työsuhteita kaupan alalle ja päivähoitoonkin muodostuu jopa säästöjä, kun vuoropäivähoitoa voidaan vähentää.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Lyhennetään aukioloaikoja ja osa-aikaisuus loppuu!

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Olisiko kuitenkin syytä heti alkuun päättää ovatko lisääntyneet työmahdollisuudet hyvä vai huono asia? Jos työtä synty kaupan lisäksi päivähoitoon ja julkiseen liikenteeseen, saattaisi ammattiyhdistyksen ulkopuolinen henkilön nähdä mahdollisuuden uhan sijjaan!

Toimituksen poiminnat